Pielaveden Marttayhdistys on perustettu 6.12.1917 eli yhdistys on samanikäinen kuin itsenäinen Suomi. Yhdistyksen nimi on vuonna 1998 muutettu Rannankylän Marttayhdistys ry:ksi ja vuonna 2007 Rannankylän Martat ry:ksi.

Yhdistyksen puheenjohtajina olleet:

Heta Puurunen 1917-1919, Amanda Levander 1920-1922, Heta Jauhiainen 1923-1926, Eeva Paananen 1927-1932, Edla Martikainen 1933-1939, Augusta Kokkonen 1940-1942, Augusta Rekola (ent.Kokkonen) 1943, Anna Hämäläinen 1944-1952, Katri Castren 1953-1954, Anna Hämäläinen 1955-1956, Mirjami Miettinen 1957-1958, Esteri Pulkkinen 1959-1980, Eira Leskinen 1981-1990, Liisa O. Nousiainen 1991-1994, Sirkka Iivarinen 1995-1996, Aune Näsänen 1997-1999, Anne Raatikainen 2000, Kaisa Ikonen 2001-2010, Ritva Karttunen 2011- 2016, Kyllikki Partanen 2017-2020, Jaana Pietikäinen 2021-

KLIKKAA ALLAOLEVIA KUVIA, NIIN NÄET KUVATEKSTIN.

HISTORIIKKI

Marttatoimintaa Pielaveden Rannankylällä kunnioitettavat sata vuotta

Satavuotista työn täyttämää taivaltaan juhliva Rannankylän Marttayhdistys on Pielaveden vanhimpia yhä toiminnassa olevia järjestöjä, täsmälleen itsenäisen Suomen ikäinen. Rannankylän koululle kokoontui 6.12.1917 joukko edistyksellisiä tahtonaisia pitämään perustamiskokousta Sigrid Hellénin johdolla. Näin kertoo kokouksen pöytäkirja: ”Päätettiin paikkakunnalle perustaa Martta-yhdistys, jonka toiminta tarkoittaisi etupäässä naisten ja kotien valistamista, sekä edistää kaikin puolin käytännöllistä ja taloudellista elämää.” Innoituksen ja esimerkin nämä emännät, neidit ja rouvat olivat saaneet Säviän Martoilta, joitten toiminnan monipuolisesta hyödyllisyydestä he olivat tulleet vakuuttuneiksi sitä muutaman vuoden seurattuaan. Yhdistys järjestäytyi mallisääntöjen mukaan, ja käynnisti jäsenhankinnan.

Missä on tahtoa, siinä on tie

Vastassa olivat vaikeat ajat, kun yhdistyksen toiminta muotoutui. Uusi yhdistys joutui heti paneutumaan sotaorpojen asiaan ja hätäleivän tekoon, josta asiasta kaikki läsnäolijat käyttivät puheenvuoron. Ehkä on keskusteltu, mistä Nälkäkankaalta kuoritaan petäjät, missä talossa jauhetaan ja leivät paistetaan. Orpolasten asia pysyi läheisenä. Pyrittiin siihen, että autettiin ihmiset itse auttamaan itseään; palkattiin neuvoja opastamaan kasvimaan laitossa, aloitettiin siementen ja taimien välitys. Siemenet sai velaksikin, ja sen voi maksaa uudesta sadosta. Syksyllä kokoonnuttiin suurella joukolla säilöntä- ja ruuanlaittokursseille, ja maatalousnäyttelyihin osallistuttiin voitokkaasti, kun sato hedelmä- ja kasvitarhoista pantiin esille kilpailumielellä. Nuoriso ahkeroi maatalouskerhoissa, ja muistelee, että ei lapsuuden kesinä koskaan sinistä taivasta nähnyt, kun aina piti olla polvillaan maassa kitkemässä ja harventamassa. Ansiomerkein palkittiin ne nuoret, jotka täyttivät kerholiiton vaatimukset.

Käsityökurssit alkoivat, vaikka materiaaleja ei saanut kuin niukasti ja kalliilla hinnalla. Neuvokkuus auttoi. Niistä muotoutuivat käsityökoulut, joissa maaseudun naiset saivat lujan kiintymyksen ja taidon käsitöitten tekoon jopa ammatiksi asti.

Talkootyöllä suuriin saavutuksiin

Johtokunta kokoontui kuukausittain. Jäsenet pitivät vuorollaan alustuksen keskustelun pohjaksi, laulettiin yksin ja yhdessä, luettiin kertomus tai vuorokeskustelu. Opittiin kokouskäytännöt. Myös ulkopuolista asiantuntemusta kuultiin kokousesitelmissä. Hyvillä henkilösuhteilla saattoi yhdistyksen asioita sisäpiirin kautta vauhdittaa ylemmissä virkaportaissa. Opintoretket alkoivat. Vuosikokouksissa ja juhlissa oli korkeatasoinen ja monipuolinen ohjelma. Iltamia järjestettiin, ja ravintolan tuotto annettiin vaikka tuberkuloosin vastustamistyöhön. Toisten epäpoliittisten sivistys- ja valistusyhdistysten kanssa järjestettiin esim. Kalevalan 100-vuotisjuhla.

Keväällä -35 valmisteltiin pastori Castrénin läksiäisjuhlaa. Herrasväen tapaan tarjottiin seitsemät sortit! Kaikki leivottiin kodeissa, talojen isoissa uuneissa ja käsityönä, muun työn ohessa. Emäntien ja heidän tyttäriensä talkootyön määrästä ja jämeryydestä antaa hyvän kuvan tämä päätöksen ylöskirjaus: ”Päätettiin leipoa vehnästä 20kg. Välitarjouksena simaa ja tippaleipiä. Päätettiin leipoa 1500 pikkuleipää, 300 kpl herrasväen leipiä, 300 kpl piparkakkuja, 400 kpl vaniljavannikkeita, 500 kpl kanelikakkuja, 4 korinttikakkua, 8 maustekakkua. Kerma ja maito meijeriltä. Kahvia 3kg, sokeria 5kg. Pyydetään astiat osuuskaupasta. Tarjoilijaneitejä tarvitaan 10”! Onko ihme, että pastori palasi kirkkoherrana takaisin vauraaseen ja vieraanvaraiseen seurakuntaansa! Juhlissa sanotaan olleen väkeä 200- 400, ja kokouksissa tuvan täydeltä. Joskus koko ohjelman esittivät Rannankylän koululaiset, joskus kotiseudulla lomailevat varttuneemmat opiskelijat.

Monipuolista käytännön apua

Iloinen yhteisöllisyys ja vauraus muuttuivat niukkuuden ja murheen vuosiin syksyllä -39. Martat ottivat vastuuta ”tänä merkillisenä aikana, jota nyt elämme,” toimittamalla runsaasti apua sotatantereille. Piirimartta, maatilan emäntä, kuvailee: ”Kysymyksessä oleva suhtautumisemme täällä reserviläisille ja huoltotoimintaan evakoituille on niin monipuolista avustusta kuin vaan itse kukin suinkin voi! Voin mainita taloja, jotka on koko talven kehrännä ja neulonna sukkaa ja kinnasta ja neulepaitoja ja ommelleet rohtimista sotilaille kaikkea mitä siellä työmaalla on tarvittu.

Jokaisessa talossa on annettu monta hollia, mitä vaan on ollut ja on tultu pyytämään. Niinpä nytkin on rahan ja tavaran keräys paraallaan. Ja nuokin pienet eläjät antavat reserviläiselle. Ja on ollut suuremmoista myötätuntoa, kun asiansa esittää, niin se ei mene kuuroille korville. Huoltotoiminta on täällä niin järjestetty, että on talon kirjoissa ne evakot, jotka on tänne sijoitettu. Joten ei ole alueellani oltu huolettomia!”

Sotien päätyttyä käytiin taas täyspainoisesti neuvontatyöhön. Käsityökouluun laitettiin sähkövalot. Yhdistys otti Suomussalmelta kummiperheen, jota avusti. Siirtoväelle järjestettiin Suojalassa juhla, jonka todettiin olleen kädenojennus siirtoväen ja paikkakuntalaisten välillä, ja antaneen rohkaisua ja luottamusta tulevaan. Läsnä oli 500 osallistujaa.

Jälleenrakennuksen ja sitä nopeasti seuranneen maaltapaon ja rakennemuutoksen vuosina maatilan emäntä kirjoitti yhdistyksensä kokouspöytäkirjaan: ”Toivomme, että taas tulevana vuotena jaksaisimme paneutua näihin yhteisiinkin asioihin, että näistä yhteisistä kokouksista olisi jäänyt mieleemme joku pieni hyvä taito, joku pieni hyvä ajatus. Kuinkahan olisi, jos kahvihetkissämme puhuisimmekin hyvää kanssakulkijoista!”

Martat mukana muutoksessa…

Marttayhdistyksessä ei ole jaossa valtaa eikä kunniaa, eivätkä yksilöt nouse ylitse muiden. Peruspilareita toiminnassa ovat alusta alkaen olleet isänmaallisuus, epäpoliittisuus, paikallisen kulttuurin ja perinteen arvostus, talkoohenkisyys ja yhdessä tekemisen taito ja ilo omasta oppimisesta. Jäsenille on järjestynyt oman harrastuneisuuden mukaisia vastuualueita. Käsityömartat ovat neuloneet niin vauvoille kuin vanhuksille. Puutarhamartta on pitänyt kurinpalautusta villiintyneessä perennapenkissä. Terveysmartta on neuvonut itse tai pyytänyt asiantuntijan vastaamaan kysymyksiin. Hyötyliikunta ja omatoiminen terveyden seuranta on omaksuttu. Gluteenittomat leivonnaiset ja ruisleipä on opiskeltu, samoin uudet kodinkoneet, vuoden nimikkokasvikset, villivihannekset, suloinen horsmankukkajuoma, marjat ja sienet.

Monet ovat ne talkoolaiset, jotka ovat järjestäneet muonituksia suurissakin tapahtumissa. Kesäisellä torilla on myyty ohrapuuroa ja mansikkasoppaa, joulunavauksissa riisipuuroa ja rusinasoppaa. Saadusta tuotosta on voitu antaa stipendejä kotitaloudessa ja käsitöissä taitoa osoittaneille koululaisille. Yhdistyksessä on elinikäisiä puurtajia ja yhden hankkeen ihmisiä, ja kaikki ovat tervetulleita ja tarpeellisia toiminnassa! Kyky ennalta havainnoida valppaasti yhteiskunnan kokonaisuutta ja rohkeus tarttua välttämättömään muutokseen ovat pitäneet Marttayhdistyksen eloisana ja estäneet sen hiipumisen perinneyhdistykseksi.

…edelläkävijöinä

Edelläkävijän osasta on hyvä esimerkki Marttojen huoli ympäristön tilasta, järvien kunnosta, jätteen ja roskaamisen paljoudesta ja ruuan haaskaamisesta. Jo 1965 vietettiin valtakunnallisessa järjestössä ympäristövuotta. Se tarjosi neuvontaa jätteiden lajittelusta, ongelmajätteistä, ympäristömyrkyistä, kierrätyksestä, kompostoinnista, ympäristöystävällisestä siivouksesta, taloudellisuudesta, lähiruuasta, omatoimisuudesta, kuluttajan vastuusta. Se kaikki on ollut hyvää kotiseututyötä. Sen ohessa on oltu avoimia kansainväliselle työlle. Koska myös perheet ovat kokeneet rakennemuutoksia, on koululaisille pidetty välipalakursseja ja ruokakursseja yksinasuville.

Juurtumisen tärkeys niin ihmisille kuin perennoille tiedetään. Viimevuosien erinomaista kotiseututyötä on ollut Martanpäivät torilla ja Rannankylän ja Säviän Marttojen ja kulttuuritoimen yhdessä järjestämä heinäkuinen perinnepäivä kotiseutumuseolla. Pihapiirissä on ollut perinnekäsityön taitajia, seppä, päre- ja tuohityöntekijä, ja saman tien jo kokeiltiin kansallispukujen tuuletusta. Museotuvassa tarjolla on ollut yksinkertaisia perinneruokia, kuten ruispuuroa, pottuvelliä, marjakiisseliä. Tilaisuuden suosiosta kertoo se, että 300 annosta perunapuuroa voisilmän kanssa oli jaettu jo ennen lounasaikaa! Ja todettiin palautekeskustelussa, että kolme sangollista lettutaikinaa oli liian vähän! Mukavasti siellä viihdytti Arto Toppisen soitto, se sai ihmiset viipymään, istumaan vierekkäin ja juttelemaan ystävällisesti toisilleen.

Puurtajillekin kuuluu hiukan huvia tässä elämässä! Martat ovat tehneet kesäisiä retkiä taimitarhoihin ja palkittuihin puutarhoihin, kesäteattereihin, laivamatkan sisävesialus Tuulikanteleella, ja merimatkankin Ahvenanmaalle, jonka kasvisto on mieltä kiehtovan erilainen kuin karussa Ylä-Savossa. Joulun alla Martat ovat levänneet työstä ja toimesta ja istuutuneet valmiiseen juhlaherkkupöytään jossain paikallisessa ravintolassa.

Itsenäisyyspäivänä sata vuotta sitten yhdistystä perustamaan kokoontuneet naiset osuivat pyrkimyksessään oikeaan. Naiset ja kodit ovat valistuneet, käytännöllinen ja taloudellinen elämä on edistynyt. Rakennemuutokset ravistelevat maailmaa ja kotiseutua, mutta Marttoihin voi aina luottaa ja turvata!

Historiikin on kirjoittanut Maija Nousiainen. Se valmistui Rannankylän Marttojen 100-vuotisjuhlaan 3.12.2017.